Kennelin taustaa ja kasvattajan ajatuksia

Kajaskiven kennelnimi myönnettiin minulle vuonna 2001 ja ensimmäinen lapinkoirapentue syntyi vuonna 2002. Olen allekirjoittanut Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.  Myös ennen varsinaisen kasvatustoiminnan alkua koirat ja eläimet ylipäänsä ovat kuuluneet aina elämääni.  Jo lapsuudenperheessäni oli paimensukuinen lapinkoira Rolle, joka tuli meille juhannuksena vuonna 1988. Vuosia myöhemmin sain toivomani ikioman koiran, paimensukuisen lapinkoiran Mökön (Tsabba Emeliina 1996 -2012).  Tällä hetkellä koiralaumaani kuuluu kaksi lappalaisurosta ( suomenlapinkoira Keke s.2013 ja lapinporokoira Rauli s.2017) sekä lauman ulkojäseninä muutama sijoitusnarttu.

Lappalaiskoirissa minulle tärkeitä seikkoja ovat paimenkoiran luonne, kotimaisuus, terveys sekä säänkestävyys  - ja nämä kaikki kauniissa, peruskoiramaisessa ulkomuodossa. Minua viehättää lappalaisroduissa myös niiden historia ja alkuperäinen käyttötarkoitus poropaimenena. Hyvältä harrastus -ja perhekoiralta vaaditaan paljon samoja ominaisuuksia kuin toimivalta poropaimenelta niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Päällimmäisinä seikkoina mainittakoon hyvähermoisuus, yhteistyöhalukkuus, älykkyys sekä terve ja kestävä rakenne.

Suunnittelen tulevat yhdistelmät edellämainittuja vanhoja hyvän työporokoiran ominaisuuksia silmällä pitäen, vaikka päätarkoituksena on saada aikaan terveitä ja tervepäisiä harrastus- ja perhekoiria. Jalostuskoirieni terveyden tulee olla tutkittu ja kunnossa ennen pentuhaaveita. Koiranjalostuksen avuksi on viimevuosina tullut geenitestejä, joita pyrin parhaani mukaan hyödyntämään perinteisempien terveystutkimusten ohella. Pyrin saamaan koirieni luonteesta mahdollisimman kattavan kuvan ennen mahdollista jalostuskäyttöä, jossa mielestäni hyvänä, joskaan ei välttättömänä, apuna toimivat palveluskoirien luonnetesti, mh-luonnekuvaus, poro- ja lammaspaimennustestit sekä harrastustulokset. Haluan tuntea koirieni taustat mahdollisimman hyvin useamman sukupolven ajalta niin terveyden, luonteen kuin rakenteenkin osalta. Tässä erinomaisena apuna on harrastuksen parissa kuluneiden vuosien aikana karttunut tieto ja lukuisat kohtaamiset eri koirapersoonien kanssa. Pentueiden suunnittelussa pyrin parhaani mukaan ottamaan huomioon rodun geenipohjan pitämisen monimuotoisena. Mahdollisuuksien mukaan suosin vähän käytettyjä, harvinaisempia sukuja. Mottona on, että syntyvän pentueen tulee aina täyttää sellaiset kriteerit, että voisin ottaa pentueesta koiran oman laumani jatkoksi.

Vaikka jokaisesta pentueesta tekisi mieli jättää kotiin uusi pentu, ei se käytännössä ole mahdollista. Minulle kahden - kolmen koiran lauma kotona on maksimi, jotta ehdin huomioimaan kaikki koirani yksilöinä sekä harrastaa niiden kanssa. Onneksi on sijoituskoirat, joita ilman kasvatustyö niin minulle, kuin monelle muullekin kasvattajalle, olisi miltei mahdotonta. Olen todella kiitollinen mahtavista sijoitusperheistä, joiden kanssa yhteistyö toimii ja joissa koirat ovat onnellisia perheenjäseniä ja harrastuskavereita.

Kasvatustoiminta on vain yksi osa koiraharrastustani ja koirien kanssa elämistä. Koirat ovat elämäntapa, joiden mukana arkielämään kuuluu lenkkeily ja luonnossa liikkuminen. Aiemmin harrastin vuosien ajan pelastuskoiratoimintaa (Helsingin etsintä- ja pelastuskoirat HEPeKo) lapinporokoira Veikon (Fi Mva Bh Peha-A Peha-B Tk1 Tk2 Kirjokannen Pilven Veikko) kanssa, mutta Veikon menehdyttyä äkillisesti parhaassa iässään vajaa 8-vuotiaana ei peko-harrastuksen jatkaminen tavoitteellisessa mielessä enää tuntunut mielekkäältä. Nykyään käyn koirieni kanssa säännöllisen epäsäännöllisesti lammaspaimennustreeneissä muutamalla eri lammastilalla sekä treenailemme aktivointimielessä tokoa, agilityn alkeita sekä myös pelastushakua ja  -jälkeä. Lisäksi koiraharrastukseeni kuuluu yhdistystoiminnassa mukana oleminen, olen ollut mm. Paimensukuisen Lapinkoiran Seura ry:n hallituksen jäsen muutaman hallituskauden ajan ja usein löydän itseni erinäisten tapahtumien järjestelytoiminkunnista. 

Lappalaiset ovat hyvin monipuolisia koiria. Lajikokeiluja on ollut helppo tehdä agilitystä ja metsästyskoirien verijäljestä aina paimennukseen. Olen ollut lähes vuosittain mukana  Porokoirakerho ry:n järjestämässä poropaimennuskokeessa, ensimmäisen kerran olin mukana v.1997 Vuotsossa järjestetyssä poropaimennuskokeessa oman koiran kanssa. Koiristani lapinkoira Cella (Pilvipolun Lazzarella) on yltänyt poropaimennuskisoissa työkoirien joukossa parhaimmillaan 2. sijalle asti.  Viimevuosina useat lammaspaimennuskoulutusta tarjoavat paikat ovat avanneet ovensa myös lappalaiskoirille, joka on tuonut kokonaan uuden ulottovuuden lappalaiskoirien paimennusominaisuuksien tarkasteluun. Kasvateistani löytyy muun muassa yksi ensimmäisistä lappalaiskoirista, joka kisaa lammaspaimennuksen ylimmässä tasoluokassa (PAIM3) . 

Koirat ovat kuljettaneet minut lukuisille reissuille eripuolille Suomea ja ajokilometrejä on kertynyt kymmeniä tuhansia. Vaikka kyse on kotimaisesta rodusta, niin muutaman kerran olen käynyt Ruotsin puolella tähtäimessä verenlisän tuominen kotimaiseen paimensukuiseen lapinkoirakantaan. Ensimmäisellä matkalla Ruotsiin keväällä 2006  toimme Suomeen yhteistyössä neljän muun kasvattajan kanssa kantakoira Saiken suorat jälkeläiset Nordanlidens -kennelistä. Tämän jälkeen olen muutaman kerran käynyt nartun kanssa astutusreissulla Ruotsissa. 

Vaikka koirat ovat onnistuneet viemään ison roolin elämästäni, niin leipätyöni on sosiaalialalla moniongelmaisten ihmisten parissa. Tosin sosiaalista toimintaa koiraharrastuskin on, rakentuuhan se loppujen lopuksi pitkälti ihmisten ja ihmissuhteiden ympärille. Olen saanut monia hyviä ystäviä harrastukseni kautta, josta olen erittäin kiitollinen. Kokemukseni mukaan lappalaiskoiraihmiset tunnetaan myös muissa koiraharrastuspiireissä mukavana väkenä.